maanantai 9. tammikuuta 2017

Kuulumisia








Ei tässä mennytkään kuin reilu vuosi taas postaamatta. Voisin käyttää tekstiä selittämiseen, muttei sillä oikeastaan ole edes väliä. Nukkeblogimaailma on tehnyt kuolemaa jo pidemmän aikaa ja minä katosin osana siitä.

Kuvatarinani - mikäli se kiinnosti edes ketään - ei tule jatkumaan ainakaan tässä formaatissa. Manaajien tarina on päässäni kokonaisuudessaan ja kaikki tapahtumat ja juonen kulku ovat selvillä. Rakastan yhä nukkejani ja hahmojani, se ei tule muuttumaan. Olen harkinnut tarinan toteuttamiseen muita formaatteja. Kaikkea kuvittamattomasta tekstistä piirrettyyn sarjakuvaan, mutta katsotaan minne tulevaisuus tarinani heittää.

Terävimmät teistä olivat jo huomanneet minun ja Adan tarinoita yhdistävät seikat, ja vaikken kuvatarinaani jatkakaan, hahmoni ovat silti osa Adan tarinaa. Mistä ei tule minkäänlaista ongelmaa, sillä asummehan nykyisin saman katon alla. Ja kihlasormukset sormissa, aijai, kun tuntee itsensä vanhaksi.

Nukkelaumani on kasvanut ja muuttunut 

Kiara ja Gaia ovat omat entiset itsensä, mutta muut ovat kokeneet muutoksia sitten viimepostauksen




Pai sai jo aikoja sitten uuden peruukin päähänsä. Tästä olen superiloinen, Pai näyttää niin itseltään, että ihan itkettää



Rune taas on ylipäätään saanut peruukin. Kukaan tässä talossa ei ole enää kalju.



Bongasin Amiamista alkuperäisen Pullip Souseisekin hyvään hintaan ja pitihän se sitten Priyaksi hankkia. Oli muuten mielenkiintoinen kokemus avata liki 10 vuotta boksissa hautoutunut nukke.


Souseiseki ei kuitenkaan loppujen lopuksi istunut luontevasti Priyan hahmoon. Onneksi Adalla oli samankaltainen ongelma Lynin ja Pullip Eosin kanssa. Testimielessä laitoimme vaimot nukenpäät vaihtoon ja molemmat tykästyimme heti. Ensimmäistä kertaa siis luovuin nukestani mutta enpäs ole tuot päivääkään katunut.




Myös hartsiseni elämässä on muutosten tuulia. Lapsonen on nykyään Adan meikkaama ja nimeltään Vega. Bubblesiin en koskaan kiintynyt tarpeeksi hahmona, mutta Vega on jo nyt tärkeä minulle.

Vegan lisäksi olen luonut monia ja monia uusia hahmoja,jotka aion myöhemmin nukettaa hartsisina. Hartsisteni maailma on erillinen Pullippieni maailmasta eivätkä ne siis tule törmäämään missään kohti. Vaikka alan jossain vaiheessa hankkia hartsisia, ovat kaikki hahmoni minulle yhtä tärkeitä, joten kaikki pullip-hahmoni tulen nukettamaan.



Jälleen kerran, olen instagramissa aktiivisempi, joten jos minun ja nukkejeni kuulumiset kiinnostaa, seuraa minua @tilkkutaekki







1 kommentti:

  1. Kirjoitus- tai sarjakuvamuodossa oisin kiinnostunut lukemaan sun tarinaasi! Innolla odotan, mihin ratkaisuun päädyt tämän kanssa.
    Ja apua mun täytyy joskus nähdä Rune, se on täydellinen D: <3

    VastaaPoista